Aamulenkin jälkeen lasten leikkiessä kotipihassa äiti koulutti koiria. Kerrattiin Jimmyn kanssa noutoja läpi.

Kaivoin parvekkeelta oman esteemme esiin ja ensin ihan pelkkä hyppy yhteen suuntaan esteen yli. Tällä tarkistin, että hyppy sujuu. Jimmy muistaa viime kesän reenit tällä esteellä ja eikä nyt hihkunut riemusta esteen nähdessään. Korkeus oli 80 cm ja hyppäsi sen puhtaasti kuitenkin pyynnöstäni. Sitten koira perusasentoon ja isolla puisella noutokapulalla hyppynouto. Jimmy lähti hienosti hakemaan esteen yli hypäten kapulaa, takaisin tullessa se selvästi hidasti esteen edessä jolloin tsemppasin sitä jollakin pian pian-vihjeellä ja yli tultiin kapula suussa, tosin Jimmy otti esteen päältä vauhtia ja este kaatui sen jälkeen kun siitä oli yli päästy. Nyt Jimmy toi kyllä kapulan loppuun asti minulle, mutta pälyili vaarallista estettä. Nyt ei auttanut kuin ottaa yksi lauta pois esteestä ja korkeutta oli 70 cm. Uusin noudon ja nyt meni oikein hyvin. Tämä korkeus on Jimmyn mielestä kohtuullinen. Sitten vaihdettiin metalliesineeseen. Taas koira perusasentoon ja siitä heitto, koiran lähetys ja Jimmy suoriutui oikein hyvin tästä harjoituksesta. Tasamaametallinoudossa sillä on lähes aina jotakin vaikeuksia sen metallin pitämisessä, mutta nyt kun hyppääminen oli tällä korkeudella palkitsevaa, se pitää hyvin metallista kiinni eikä esine putoa kertaakaan matkalla. Luovutuskin oli hyvä.

Sitten vuorossa tunnari. Se oikea oli muutaman minuutin taskussani hajuuntumassa ja vein sen viiden muun sekaan ympyrään. Jimmy haki juuri oikean, suoritus oli mallikas paitsi luovutus. Tunnarikapula tippui maahan kun haeskelin sitä Jimmyn partakarvojen seasta. Uusin koko suorituksen, mutta nyt Jimmy meni jo hiukan kiihtyneempänä sinne kapuloille ja kapulat siirtyivät siinä vaiheessa ja se oikea jäi Jimmyn takatassun taakse. Se ei huomannut sitä ja haisteli vaan niitä jotka olivat sen edessä, ja lopulta poimi vaan jonkun. Lähetin koiran uudestaan ja nyt toi sen oikean, kunnes jälleen levoton luovutus ja kapula putosi maahan käteni mennessä koiran partakarvoja kohti. Nyt heitin pelkän sen yhden kapulan muutaman metrin päähän ja haetutin sitä muutaman kerran. Tässä tilanteessa luovuttaa paljon paremmin eli etsimistehtävä osuus kiihdyttää Jimmyä jotenkin, ettei se malta etsimisen jälkeen luovuttaa tunnaria tarkasti. Odottaakose jo palkkaa liikaa siitä että löysi oikean? Siirryin siis ottamaan muutaman kerran helppoa tunnaritehtävää, jonka pääpaino oli siinä, että löydettyään oikean luovutetaan hyvin. Kolme kapulaa oli maassa ja ja haettiin tätä neljättä, joka oli jo pari kertaa noudettu muutenkin, eli hajutunnistus oli helppo. Luovutuksessa meni jo astetta paremmin. Kiitos Jimmylle ja päivän reenit lopettiin tähän.

Tämän jälkeen Elviskin pääsi harjoittelemaan pihaan vähän kontaktia ja mentiinkin jokunen minuutti niin että hyvä -sanan (naksutin on jossain hukassa) jälkeen sai makkaran palan. Meni oikein hyvin, välillä piti katsoa mitä lapset tekee, mutta itsekseen tarjoutui hetken päästä kontaktiin. Kiva Elvis!